
Hunajapaahdetut sipulit papukreemillä
Ainekset
Tee näin
Hunajapahdetut sipulit
Lämmitä uuni 225 °C:seen.
Kuori ja halkaise sipulit kahteen osaan. Asettele ne leivinpaperille leikkuupinta ylöspäin.
Valele sipuleiden päälle öljyä ja paista niitä noin 35 minuuttia, kunnes ne ovat melkein kauttaaltaan pehmeitä.
Jäähdytä blast chillerissä, jos saatavilla. Tähän asti reseptin voi valmistella edellisenä päivänä.
Levitä hunaja ja timjami sipuleiden päälle ja kypsennä vielä 3 minuuttia 225 °C:ssa tai salamander-grillissä. Värin tulisi olla kullanruskea.
Ripottele päälle sormisuolaa.
Papukreemi
Paista sipulit oliiviöljyssä siten, etteivät sipulit saa kuitenkaan väriä.
Lisää pavut ja sekoita.
Kaada joukkoon viini ja kiehauta. Keitä kokoon, kunnes melkein kaikki viini on imeytynyt sipuleihin.
Kaada joukkoon kerma ja keitä kokoon, kunnes puolet on jäljellä.
Sekoita tehosekoittimessa, kunnes rakenne on tasaista.
Mausta suolalla ja pippurilla.
Jäähdytä blast chillerissä, jos saatavilla. Tähän asti reseptin voi valmistella edellisenä päivänä.
Lisää juusto ja voi sekoittaen jatkuvasti.
Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan.
Persillade nyhtökaura
Sekoita nyhtökaura, persiljamauste ja öljy sekoittimessa.
Kypsennä uunissa 175 °C:ssa 15–20 minuuttia.
Kypsennä sitruunoita uunissa tai salamander-grillissä. (ei sitruunoita reseptissä!)
Tarjoilu
Laita lautaselle papukermaa.
Lisää päälle nyhtökauraa, sipulia, grillattua sitruunaa ja uppopaistettuja juuressipsejä.
Vinkki!
Pavut voivat palaa helposti, kun niitä lämmitetään nopeasti korkealla lämmöllä. Ennen tarjoilua lämmitä kattilassa arvioitu määrä iltaa varten tai puolikas kattilallinen matalalla lämmöllä.
Vinkki!
Haluatko rapsakkaa suutuntumaa? Paista loput juuresten kuoret (perunat, porkkanat, palsternakka, herneet) ja ripottele niitä sipuleiden päälle.