
Paistettu vesimeloni kesäkurpitsasalaatilla
Ainekset
Tee näin
Paahdettu vesimeloni
Lämmitä uuni 175 °C:seen.
Leikkaa meloni 4–5 cm leveisiin paloihin, poista kuori ja laita palat leivinpaperin päälle.
Sivele melonipaloihin rypsiöljyä ja mausta savupaprikalla.
Kypsennä melonipaloja 70–80 minuuttia, kunnes hedelmäliha on kiinteää ja reunat ovat hivenen rapeutuneet. Käännä palat kypsennysajan puolivälissä.
Säilytä kylmässä tai huoneenlämmössä tarjoiluun asti.
Kesäkurpitsasalaatti mintulla
Viipaloi kurpitsa mandoliinilla. Laita viipaleet kulhoon, lisää suolaa ja sekoita. Anna levätä hetken aikaa ja purista sitten neste ulos.
Mausta mintulla, rapsiöljyllä, sitruunamehulla, sitruunankuorella, viinietikalla ja tuoreeltaan rouhitulla mustapippurilla.
Säilytä kylmässä tarjoiluun asti.
Jogurttikastike
Sekoita vain ainekset ja laita kastike korkilliseen tarjoilupulloon.
Kokoa kaikki yhteen
Laita melonipalat lautaselle.
Asettele kurpitsa-minttusalaatti niiden viereen.
Purista päälle jugurttikastiketta.
Vinkki!
Paahda meloninsiemenet, ne sopivat täydellisesti tämän ruoan, kalan tai lihan päälle ripotteluun.